Metsänomistajien kannattaa tarkistaa metsänsä viime talven jäljiltä, koska puihin kerääntynyt tykkylumi teki paikoin pahaakin jälkeä Länsi-Rajan metsissä. Pahimmat tuhot olivat Pellon kunnan pohjoisosissa ja Kolarin kunnan eteläosissa. Tykkytuhoja esiintyy eniten nuorissa kasvatusmetsissä. Järeämmät metsät ja taimikot ovat pääosin säästyneet tuhoilta. Puita on kaatunut tai katkennut muutamasta rungosta hehtaarilla muutamaan kymmeneen runkoon hehtaarilla. Sellaisia tuhoalueita, missä metsä joudutaan uudistamaan tuhon takia, ei ole löytynyt. Koska tuhopuita on pääsääntöisesti vain muutama motti hehtaarilla, niitä ei useinkaan ole taloudellisesti kannattavaa kerätä pois. Tietenkin metsänomistajan kannattaa itse hoitaa puut metsästä tienvarteen, mikäli siihen on aikaa ja tarvittavat välineet. Mikäli tuhon kärsineessä metsässä on harvennustarvetta, kannattaa siihen teettää leimikko metsänhoitoyhdistyksellä. Harvennushakkuun yhteydessä myös tuhopuut saadaan korjattua talteen.
Mikäli metsä on vakuutettu täysarvovakuutuksella, korvaa vakuutus aiheutuneet vahingot. Sana "täysarvovakuutus" on hieman harhaanjohtava, koska useilla yhtiöillä on erilaisia rajoituksia korvausten suhteen. Esimerkiksi vakuutusehdoissa voi olla maininta, että enimmäiskorvaus on 11 euroa kuutiolta ja jos tukkipuita on katkeillut, niin ei todellakaan ole kysymys vahingon täydestä korvauksesta. Ehdoista huolimatta viime talvi taas osoitti, kuinka tärkeää on huolehtia metsien vakuuttamisesta. Metsänomistajan tulee vahingon havaittuaan tehdä vakuutusyhtiölleen vahinkoilmoitus. Varsinaisen vahinkoarvion tekee yleensä aina metsänhoitoyhdistys vakuutusyhtiön pyynnöstä. Vahinkoarviosta ei aiheudu kustannuksia metsänomistajalle.