Kulunut syksy oli puumarkkinoilla erittäin vilkasta aikaa. Metsäverotuksen muutoksen lähestyminen näkyi selvästi ja ns. veroleimikoita tehtiin paljon. Puutavaran kysyntä oli alkusyksystä hyvä ja tukkipuulla hyvä kysyntä jatkuu edelleen. Kuitupuun kysyntä varsinkin hankintakaupoissa on heikko. Koivukuitua on jopa ollut vaikea saada myytyä. Kuitupuun kysynnän odotetaan hieman paranevan kevään aikana.
Puutavaran hinnat olivat alkusyksystä hyvällä tasolla, mutta lähtivät loppusyksystä hienoiseen laskuun. Tällä hetkellä hintataso näyttäisi vakiintuneen hiukan alkusyksyä alemmalle tasolle. Tarkempaa tietoa nykyisestä hintatasosta kannattaa kysyä metsänhoitoyhdistyksestä. Tulevan kevään aikana hintatasossa ei odoteta tapahtuvan suuria muutoksia.