Metsänomistajien puun myyntihalukkuus on ollut selvästi edellissyksyjä vähäisempää. Ilmeisesti enimmät ns. veroleimikot on myyty ja tarjonta on palautunut normaalille tasolle. Ensi vuosi on kuitenkin viimeinen pinta-alaverovuosi ja oletettavaa on, että jonkinlainen tarjontapiikki vielä ensi vuodelle tulee. Pinta-alaverollisten myyjien tulee kuitenkin muistaa vaatia ostajalta kauppakirjaan ehto, että rahat ovat myyjän tilillä viimeistään 31.12.2005. Hakkuuajan takarajaksi kannattaa laittaa 30.11.2005.
Eri puutavaralajien kysyntä on vastannut melko hyvin kuluvan syksyn tarjontaa. Tukkipuun osalta ruotsalaisten ostajien vähentyneet ostot ovat jonkin verran vaikuttaneet puukauppaan. Erityisesti pientukin ostajia on ollut vähän. Kuitupuun osalta kysyntätilanne on parantunut kuluvan vuoden aikana merkittävästi. Sekä Suomeen että Ruotsiin on kuitupuu mennyt erittäin hyvin kaupaksi. Hyvää kuitupuun menekkitilannetta kuvaa hyvin se, että ostajat jopa kyselevät metsänhoitoyhdistykseltä ja metsänomistajilta hankintakuitupuuta, joka aikaisemmin on ollut pystykaupoista tullutta puuta huonompi vaihtoehto.
Puutavaralajien hinnat länsirajalla ovat kuluvan vuoden aikana kehittyneet siten, että mäntytukkipuun hinta on laskenut 1-2 euroa edellissyksystä, kuusitukkipuun hinta on pysynyt ennallaan tai parantunut hiukan ja kuitupuun hinta on hyvästä kysynnästä huolimatta pysynyt suurin piirtein viimesyksyisellä tasolla. Kolarin ja Muonion alueella tukkipuun hinta on laskenut enemmän kuin Pellon alueella.
Ensi vuoden hintatasoa on vaikea ennustaa. Hintatason kehityksen kannalta on ratkaisevaa, miten paljon ns. veroleimikoita vielä tulee markkinoille. Metsäteollisuuden vientinäkymät ovat paranemassa ja teollisuus todennäköisesti tulee ensi vuonna pyörimään lähes täydellä kapasiteetilla, joten markkinoille tuleva puu tullee menemään hyvin kaupaksi. Hintatasossa tuskin tulee isoja muutoksia tämän syksyn tasoon.