Länsi-Rajan metsänhoitoyhdistyksen valtuusto kokoontui ensimmäiseen kokoukseen 17.2.2004. Vuoden vaihteessa entisen Pellon metsänhoitoyhdistyksen sääntöjä muutettiin siten, että toimialue laajeni Kolariin ja Muonioon ja nimi muutettiin Länsi-Rajan metsänhoitoyhdistykseksi. Samalla entinen Kolarin-Muonion metsänhoitoyhdistys purettiin.
Vuosi 2003 oli Länsirajan yksityismetsissä erittäin vilkasta aikaa. Puulla oli hyvä kysyntä ja hintakin oli hyvä erityisesti tukkipuulla. Yhdistyksen toimialueen yksityismetsistä hakattiin puuta arviolta noin 240 000 m3. Metsäverotuksen lähestyvä muutos näkyi puukaupassa erityisesti tavanomaista suurempina yksittäisinä myynteinä. Nykyinen pinta-alaan perustuva verotus on voimassa vuoden 2005 loppuun niillä, jotka ovat sen aikoinaan valinneet.
Metsänhoitotöihin oli riittävästi avustusvaroja käytettävissä ja niinpä työmäärät kohosivat selvästi edellisvuodesta. Nuoren metsän kunnostusta tehtiin lähes 1 100 hehtaarin alueella, metsänviljelyä 409 ha, maanmuokkausta 936 ha ja pystykarsintaa 143 ha.
Yhdistyksen uusien sääntöjen mukaiseen hallitukseen valittiin Pellosta Antero Pantsar, Esa Mäki ja Pekka Huusko, Kolarista Hannu Palovaara ja Lasse Rundgren sekä Muoniosta Heikki Vuollo. Hallitus myös järjestäytyi valtuuston kokouksen päätteeksi ja valitsi puheenjohtajakseen Antero Pantsarin ja varapuheenjohtajaksi Hannu Palovaaran.
Kuluvan vuoden tärkeimpiä tehtäviä tulevat olemaan normaalien hakkuu- ja metsänhoitotöiden lisäksi yhdistää kahden entisen yhdistyksen toiminta sekä järjestää syksyllä metsänhoitoyhdistyksen valtuustovaalit, jossa valitaan yhdistyksen hallinto seuraavalle nelivuotiskaudelle.