Metsänhoitoyhdistys Länsi-Rajan toiminta-alueella (Pello, Kolari ja Muonio) vuodesta 2007 muodostui ennätyksellisen vilkas puukauppavuosi. Kaikilla puutavaralajeilla oli erittäin voimakas kysyntä, joka vauhditti puun hinnan nousua koko yhdistyksen toimialueella. Kantohinnat nousivat keskimäärin noin kolmanneksella edellisvuoteen verrattuna. Puunmyyntisuunnitelmien arvioitu puumäärä ylitti 221 000 kuutiometrin määrän, mikä on yli 43 prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Loppuvuodesta marras-joulukuussa varsinkin talvileimikoiden kysyntä hiipui ja osa tehdyistä puunmyyntisuunnitelmista siirtyi myytäväksi myöhempään ajankohtaan. Todellinen arvioitu myyntimäärä oli noin 180 000 kuutiometriä. Vilkas puukauppa toi runsaasti metsätuloja alueen kuntiin. Pelkästään kantorahatuloja tuli Muonioon arviolta noin 1,3 milj. euroa, Kolariin noin 2,2 milj. euroa ja Pelloon noin 3,5 milj. euroa. Lisäksi tulee puunkorjuun ja metsänhoitotöiden arvo, yhteensä noin 3 milj. euroa.
Metsänhoitotöissä muokkausmäärissä jäätiin tavoitteista noin 26 prosenttia. Syynä oli muokkauskaluston riittämättömyys. Taimikonhoidossa jäätiin tavoitteista reippaasti ja edellisvuodestakin kokonaismäärä pieneni noin 140 hehtaarilla. Taimikonhoitomäärä jäi tavoitteista, koska metsänomistajien oman työn määrä jäi ainoastaan 72 hehtaariin. Vähäinen määrä johtui taimikonhoitoon saatavien valtion tukien perusteiden muutoksen viivästymisestä. Metsänhoitoyhdistyksen metsurien tekemä taimikonhoitomäärä kuitenkin kasvoi edellisvuodesta.
Kunnostusojituksia ja metsäteitä toteutettiin yhdistyksen toimesta ensimmäisen kerran yhdistyksen historiassa. Ojia kunnostettiin noin 20 km ja uutta metsätietä tehtiin noin 2 km. Toteutusten lisäksi suunnitelmia laadittiin runsaasti.
Metsänhoitoyhdistyksen taloudellinen tulos vuodelta 2007 oli hyvä. Ylijäämää kertyi yli 35 000 euroa. Hyvä taloudellinen tilanne mahdollisti metsänhoitomaksun tason alentamisen jo toisena vuonna peräkkäin.